{"status": "failed"} Hjalliksen Atlantin Yli katsojamenestys – uusi matka alkoi
Menu

Hjalliksen Atlantin Yli -niminen tv-sarja oli katsojamenestys

Hjallis Harkimo tuli nuorena kuuluisaksi purjehtiessaan ensimmäisenä suomalaisena yksin maailman ympäri. Tuosta merkkipaalusta on kulunut jo yli 30 vuotta. Matkaan mahtuu monta ylä- ja alamäkeä, mutta aina on lopulta maaliin päästy. Urheilu- ja kiinteistöbisneksien ohella hän on ollut aktiivinen niin televisiossa (Diili) ja sittemmin politiikassa (Liike Nyt).

Atlantin Yli

Hjalliksen tuorein televisiosarja Atlantin Yli pyörii Discovery Networking omistamalla TV5 ja Kutos-kanavilla ja on niiden historian menestynein sarja katsojaluvuissa mitattuna. Ensimmäisen kauden aikana, vuonna 2017, jopa 1,7 miljoonaa suomalaista seurasi uutta tosisarjaa. Joka viikko television ääreen liimaantui keskimääriin 700 000 katsojaa kanavien välillä yhteensä.

Ensimmäisen kauden “Atlantin Yli” näyttää julkkisten muodostaman purjehdusjoukkueen lähes kuukauden pituista matkaa merellä. Kapteenina toimi Hjallis Harkimo itse. Julkkismiehistönä työskenteli joukko suomalaisia tähtiä vuosien takaa. Lisäksi mukana oli Hjalliksen oma poika Joel ja turvallista matkantekoa varmistamassa kaksi rautaista ammattipurjehtijaa.

Julkkikset sarjassa:

  • Iskelmätähti Arja Koriseva
  • Viivi Pumpanen, juontaja
  • Mikko Leppilampi, näyttelijä
  • Jyrki Sukula, tähtikokki

Jatkoa Atlantin yli tiedossa

Atlanti Yli -minisarja sai huikeasti positiivista palautetta katsojilta, ja tämän myötä uusi tuotantokausi päätettiin järjestää ja kuvata. Marraskuussa 2018, uusi rohkea julkkisjoukko lähti hurjalle matkalle vetten yli kohti Amerikkaa. Kipparina toimii tällä kertaa Hjallis Harkimon poika Joel. Isä päätti jättää suuret purjehdusurakat taakseen. Uusi kausi on nähtävissä keväällä 2019.

Kakkoskauden julkkikset:

  • Jere Karalahti
  • Näyttelijä Satu Silvo
  • Laulaja/malli Martina Aitolehti
  • Taitoluistelija Laura Lepistö
  • Kari “Kape” Aihinen, keittiömestari

Maailmanympäripurjehdus, joka oli koitua viimeiseksi reissuksi

Harkimo on purjehtinut maapallon ympäri kolme kertaa. Tunnetuin näistä on 1986 ja 1987 välinen ensipurjehdus, joka vei myös Suomea maailmankartalle. Jo tuolloin kokenut kapteeni ja yksinpurjehduksia lyhyemmillä etapeilla tehnyt Harkimo oli kuitenkin jäädä sille tielleen. 168 päivää kestänyt tunteiden, väsymyksen ja tuskien taisto oli viedä kaikki mehut.

Kuolema oli lähellä, kun Harkimo joutui myrskyävän meren keskellä väistämään eteen tulevaan jäävuorta noin 16-metrisellä veneellään. Paatti keikahti ympäri ja Hjallis oli lähellä hukkua. Hänet pelastivat kuitenkin turvavaljaat, jotka oli kiinnitetty vahvalla narulla veneeseen – juuri tälläista tilannetta varten. Alus seilasi tuolloin eteläisellä pallonpuoliskolla, matkalla Afrikasta Australiaan.